Kesäisin esitetään päivittäin Peppi-näytelmä. Aikaa Gotlannin-lomalle kannattaa varata ainakin kolme päivää, sen verran paljon nähtävää saarella on. Visbyn hotellien hinnoissa näkyy varsinkin kesäisin Gotlannin suosio lomakohteena, mutta alle satasen majatalojakin on tarjolla. Tyylikkyyttä Visbyn vanhankaupungin muurien sisäpuolella tarjoaa Clarion Hotel Wisby. Gotlantiin matkustaa Tukholmasta kätevimmin lentäen.
Kuva: Rolf 52 / Shutterstock Gotlannin kaunis saari on suurin syy matkustaa Ruotsissa Tukholman lähiseutuja pitemmälle. Gotlannin upein nähtävyys on linnoitettu Visbyn hansakaupunki, jota tavataan kutsua Pohjoismaiden Carcassonneksi. Unescon maailmanperintökohdetta Visbyä suojelevat komeat kaupunginmuurit ja puolustustornit. Gotlanti on kiva matkakohde lastenkin kanssa. Lapsilla on hauskaa Visbyn kupeesssa sijaitsevassa Gneibbyn puuhamaassa, jossa on mainio vesipuisto, pieniä huvipuistolaitteita, ja Peppi Pitkätossun huvikumpu.
Suomi-Ruotsi maaottelu 3.-4.09.2022 - Eläkeliitto
Malmön vieressä on kiehtova viikinkikohde Foteviken, josta kerrotaan lisää alla. Malmöstä on helppo käydä junalla päivävierailulla myös Kööpenhaminassa – samalla tulee ylitettyä Juutinrauman silta. Malmö onkin hyvä vaihtoehto Kööpenhaminassa yöpymiselle jo senkin takia, että Malmön hotelleissa tapaa olla erinomainen hinta-laatusuhde (toisin kuin Köpiksessä). Automatkailijalle hyvä hotelli on Hyllien kaupunginosassa ostoskeskus Emporian vieressä sijaitseva tyylikäs Quality Hotel View, jossa on erinomaiset parkkitilat. Hotellista käsin on myös kätevä käydä junalla Kööpenhaminassa: asema on aivan vieressä ja juna suhauttaa sillan yli Köpikseen alle puolessa tunnissa. Myös Malmön lennot ovat usein hämmästyttävän edullisia.
Moni ehkä ajattelee, että kannattaako Ruotsissa matkustaa Tukholmaa pidemmällä? Vastaus kuuluu: kyllä. Ruotsissa on useita upeita matkakohteita, jotka lumoavat kokeneenkin maailmanmatkaajan. Jopa Ruotsin Lappi tuntuu jylhemmältä ja erämaisemmalta kuin Lappi Suomen puolella. Onneksi on Eksjö. Ruotsin kauneimmaksi sanottu kylä tuo helpotusta uhkaavaan alemmuudentunteeseen. Sen kaduilla kävellessä tajuaa, että Suomessahan on vaikka kuinka monta kauniimpaa puutalokaupunkia! Ruotsi on mainio kohde myös perheille: Ruotsia voi kiertää helposti omalla autolla ja lapsille riittää nähtävää. Moni aloittaa automatkan Tukholmasta, mutta se onnistuu myös Uumajasta, jonne pääsee lautalla Vaasasta. Nähtävää ja koettavaa riittää ympäri Ruotsia.
Hieno päiväretkikohde Tukholmasta on pääkaupungista 70 kilometriä pohjoiseen sijaitseva Uppsala. Uppsala tunnetaan kolmesta asiasta: komeasta katedraalistaan, Pohjoismaiden vanhimmasta yliopistosta ja Pekka Töpöhännästä. Uppsalan yliopiston kuuluisin kasvatti on Carl von Linné, jota pidetään kasvitieteen isänä. Hänen kunniakseen Uppsalaan on rakennettu hieno kasvitieteellinen barokkipuutarha, jonka erikoisiin muotoihin leikatut pensaat herättävät ihastusta. Yliopiston vanha päärakennus Gustavianum toimii tunnelmallisena museona, jonka kohokohta on hieno anatomian luentosali, maailman toiseksi vanhin. Anatomian salin puulehtereiltä innokkaat opiskelijat pääsivät seuraamaan, kuinka anatomian professori leikkeli ihmisruumista heidän edessään. Uppsalan katedraali on Pohjoismaiden suurin – sen tornikin nousee 119 metrin korkeuteen.
Jos Malmössä onkin säilynyt paljon myös kauniita vanhoja rakennuksia, kerää katseet Pohjoismaiden korkein ja näyttävin pilvenpiirtäjä. 190 metriä korkean Turning Torson runko kiertyy 90 astetta akselinsa ympäri. Malmöön ja ympäröivälle maaseudulle on kehittynyt mielenkiintoinen ravintolaskene – jopa kolme malmölaisravintolaa on saanut Michelin-tähden. Ravintoloista huikein on Daniel Berlin Krog, jonka nimikkokokki metsästää itse suurimman osan ravintolansa tarjoilemasta riistasta.
Mantereen puolella, melkein sillan kupeessa, on Kalmarin linna, jossa perustettiin pohjoismainen Kalmarin unioni 1300-luvun viimeisinä vuosina. Renessanssin tyyliin rakennettu linna on avoinna vierailijoille. Öölannissa on tarjolla paljon kohtuuhintaista majoitusta, kuten Gettlingenin viikinkiraunioiden lähellä sijaitseva vanhaan maatilaan upeasti kunnostettu majatalo Eksgården. Katso tarjoukset Öölannin majoitukseen.
Suomi-Ruotsi-maaottelu saa uusia jännittäviä lisäosallistujia
se on kohdistunut kolme palvelunestohyökkäystä, joista yksi tapahtui lauantaina ja kaksi sunnuntain aikana. Viimeisin hyökkäyksistä oli edelleen käynnissä maanantaina aamuyöllä. Ne eivät vaikuta ääntenlaskentaan, joka tehdään manuaalisesti. Ruotsidemokraattien valvojaisissa oli riemukas tunnelma: Election night | Vaalivalvojaiset. #SD22 #sd2022 #valet2022 pic. twitter. com/yGH9VfPpUL — Matias Turkkila (@MatiasTurkkila) September 11, 2022 Puheenjohtaja Riikka Purra ja puoluesihteeri Arto Luukkanen olivat paikalla: Ruotsidemokrattien vaalivalvojaisissa. @ArtoLuukkanen @ir_rkp#SD2022 pic.
EHT: Suomi–Ruotsi Leijonat & lampaat - Iltalehti
Pitkälti juuri historiallisen teatterinsa ansiosta Drottningholmin linna on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi. Aikaa kannattaa varata myös kauniiseen Kiinalaiseen paviljonkiin tutustumiseen ja Drottningholmin linnan puutarhoista nauttimiseen. Ranskan Versailles’n innoittamaa Drottningholmin linnaa pidetään kokonaisuutena Pohjoismaiden kauneimpana palatsina. Höyrylaivalla Tukholmasta Gripsholmin linnaan Gripsholmin linna. Kuva: Olga Miltsova / Shutterstock Ruotsin linnoista tärkein löytyy sadan kilometrin päässä Tukholmasta. Kustaa Vaasan rakennuttamassa Gripsholmin linnassa ovat asuneet monet Ruotsin kuninkaat vuoroin omasta tahdostaan ja vuoroin vangittuina. Gripsholmissa olivat vankiena myös syrjäytetty kuningas Erik XIV ja hänen vaimonsa Kaarina Maununtytär.
Vuonna 1923 valmistunut Stockholms Stadshus on puolestaan yksi maailman upeimmista kaupungintaloista. Tukholman kaupungintalossa pääsee ihailemaan Kultaisen huoneen häikäisevän upeita mosaiikkikoristeluja ja mahtavaa juhlasalia, jossa tarjoillaan Nobel-palkintojen juhla-ateria. Parhaiten Tukholman kaupunkilomasta nauttii jäämällä ainakin yhdeksi yöksi. Jos haluat hemmotella itseäsi, varaa huone ylellisestä Grand Hotelista. Tyylikkääseen viikonloppulomaan ystävien kanssa taas mainiosti Norrmalmin sydämessä hyvien liikenneyhteyksien varrella sijaitsevat Haymarket by Scandic ja Radisson Blu Royal Viking Hotel.
Ruotsin parhaat matkakohteetSödermalmin maisemia. Kuva: Scanrail1 / Shutterstock Ruotsissa matkaillessa iskee helposti pieni kateus: kaikki kun tuntuu olevan Ruotsissa vähän Suomea kauniimpaa ja hienompaa. Kaupungit ja kylät ovat säilyttäneet paremmin vanhan ilmeensä, Ruotsissa on tunturien lisäksi oikeita vuoria ja Ruotsista löytyy jopa koralliriutta ja Game of Thronesta tutun Westerosin tosielämän kaima Vesteroos! Sitä voisi lohduttaa itseään, että onpa Ruotsissa sentään jotain vähemmänkin kaunista: Haaparannan kirkkoa tavataan kutsua Pohjoismaiden rumimmaksi. Mutta paikan päällä paljastuu, että sekin on synkkyydessään vaikuttava. Ruotsi on matkakohteena samaan aikaan perin samanlainen ja kovin erilainen kuin koto-Suomi.
Hälsinglandin koristeelliset maatilat Falunin kaivoksen ohella toinen erikoisempi Unescon maailmanperintökohde ovat Hälsinglandin koristeelliset maatilat. Erityiseksi puiset maatalot tekee se, että ne on rakennettu kunnianhimoisen suuriksi ja niiden seinät on koristeltu maalauksin ja hienoin tapetein. Maailmanperintökohteeksi on valittu yhteensä seitsemän maataloa. Niistä komeimpia on Gästgivars, joka sijaitsee Bollnäsissa. Paikan nimi tarkoittaa majatalon pitäjää, ja kas, maatilalla toimii myös majatalo Gästgivars Vandrarhem. Hälsingland sijaitsee matkan varrella, jos ajaa autolla Tukholmasta Uumajaan, josta pääsee lautalla Vaasaan.
Euroopassa elää yli miljoona poliittisesti aktiivista kurdia, ja
Karlskrona Öölannista hieman etelään sijaitseva Karlskrona perustettiin 1600-luvun lopulla Ruotsin laivaston keskukseksi ja sitä se on edelleen. Barokin asuun rakennettu laivastokaupunki on Unescon maailmanperintökohde ja yksi Ruotsin kauneimmista kaupungeista. Nähtävyytenä on Ruotsin laivastomuseo. Katso tarjoukset Karlskronan majoitukseen. Malmö ja Pohjoismaiden huikein pilvenpiirtäjä Turning Torso on Malmön moderni maamerkki. Kuva: Kimson / Shutterstock Ruotsin ja Tanskan yhdistävästä mahtavasta Juutinrauman sillasta on tullut nähtävyys suositun Silta-televisiosarjan suosion myötä, ja sillan Ruotsin päässä sijaitsevasta Malmöstä aina vaan trendikkäämpi matkakohde naapurikaupunki Kööpenhaminen imussa.
Ruotsin K-Raudalle Vuoden verkkokauppias 2022 -palkinto
14, 40. Viola Westling juoksi neljänneksi ennätyksellään 4. 19, 31. Emilia Jousimaa sijoittui kuudenneksi. Näin pisteet jaettiin 11–11. N, 1 500 m Sara Kuivisto FIN 4. 14, 40 Hanna Hermansson SWE 4. 14, 64 Yolanda Ngarambe SWE 4. 15, 89 Viola Westling FIN 4. 19, 31 Olivia Westlien SWE 4. 20, 05 Emilia Jousimaa FIN 4. 29, 70 FIN 11 – SWE 11Ruotsi on voittanut naisten maaottelun 225, 5–205, 5. 4. 16:23Matti LehtisaariRuotsi vei potin naisten pituushypyssäRuotsi vei kaksoisvoiton naisten pituushypyssä.
Olemme varanneet kolmekymmentä ( 30) lippua takasuoran katsomoon lauantaina ja sunnuntaina 3. syyskuuta 2022. Jotenkin minusta tuntuu, että yleisurheilun ystäviä löytyy riittävästi. Ja vaikka urheilu ei niin kiinnostaisikaan, kannattaa Stadionille lähteä jo pelkän tunnelman vuoksi. ARMAND DUPLANTIS JA DANIEL STÅHL OVAT ILMOITTANEET KILPAILEVANSA MAAOTTELUSSA. Pelkästään heidän vuokseen kannattaa tälle matkalle lähteä. Mahdollisia lisätietoja antaa Tapio Vuorinen, 050-67364 tai tapio.
Muutto ulkomailta Ruotsiin | Pohjoismainen yhteistyö